sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Riihimäen tapaamisessa aikaansaatua


Eilinen päivä meni rattoisasti Riihimäellä Karitan järjestämässä tapahtumassa. Suunnittelin etukäteen, että teen muutaman joulukortin kun on koko päivä aikaa.. ainakin periaatteessa. Suuri osa ajasta tietysti kului ihastellessa toisten taitavuutta ja uusia ideoita. Ilman tätä askartelun lajia olisi jäänyt tutustumatta moniin ihaniin ihmisiin. Yhtään korttia en varmasti olisi saanut aikaiseksi ilman näitä syksyn useita korttitapaamisia. Nyt olisi virtaa vaikka kuinka paljon ja ideoita, kun vaan olisi aikaa :)

Mukaan olin varannut taas tietty aivan liian paljon tavaraa, mutta haitanneeko tuo mitään. Olisihan niitä saattanut tarvita jos eivät olisi mukana olleet. Se tosin ei noissa tapaamisissa olisi mikään ongelma, se on havaittu moneen kertaan, mutta mukava olisi jos useimmin löytyisi omista varastoista enkä kahta kertaa enempää rasittasi esim. Mummelia 3d-kohotarralainapyynnöillä.

Stampscapesin leimasimet olivat mukana ja niillä sitten pari korttia sain aikaiseksi. Ylimmän tagin leimaukset menivät sen verran pieleen, että ei siitä kortiksi asti ollut, mutta ajattelin laittaa sen yhteen joululahjapakettiin. Embossasin kuuset Stamp-n Stuffin Psychedelic transparentilla ja siitä tuli kivan metalliselle huurteelle siftaava pinta. Värit levitin sienellä Distress Inkistä.
 
Ja tässä pari melkein samanlaista korttia. Taivas on erilainen, mutta jäin itsekseni arpomaan kumpi olisi kivampi.Tekstin taustan stanssasin Holzin Tattered bannerilla. Hopeiset reunat embossasin Rangerin Silverillä ja oli sitten glitteriä joka paikassa sen jälkeen. Alaosien lumen tein ensin levittämällä alle Decopaintin Patio Paint lumipastaa ja sen päälle ripottelin Twinkletsin Diamond Dustia joka on kuin pieniä lasikiteitä.

8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Todella kauniita talvisia kortteja:) Oli taas niin mukavaa tavata...

Maaret kirjoitti...

Nämä kortit ovat upeita, kehuinhan niitä jo paikan päälläkin :)
Kiitos eilisestä, näkyillään taas :)

maiju kirjoitti...

Kauniita kortteja. Ihanaa talven tunelmaa. Upeita ovat.

Hilkka kirjoitti...

Nämä olivat sitten molemmat todella mahtavia luomuksia:))
Mitenkähän minäkin aina vaivaan Mummelia??
Olipa kiva nähdä sinutkin ihan livenä, kiitos ;-D

kati kirjoitti...

Kiitos eilisistä hyvistä neuvoista ja ideoista. Ihastelin jo eilen näitä korttejasi toistan itseäni edelleen :) upeita ovat.
Tuon hopean yritän viellä jostain löytää se oli hieno viismeistely kortteihin. Oli myös mukava saaada kasvot blogillesi, jossa olen aina silloin tällöin käynnyt tekemisiäsi ihastelemassa.

Mira kirjoitti...

Upeita kortteja!

Eleonora kirjoitti...

Onpas niin tyylikkään kauniita kortteja! Tunnelmallisia :)

tuija kirjoitti...

Hienoja kortteja.