Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leeré Aldrich. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leeré Aldrich. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

Reissukaverit



Nämä tyttöset ovat tutustuneet toisiinsa "joutuessaan" yksin reissaavina jakamaan hotellihuoneen. Nyt he reissaavat yhdessä ja synttärit ovat tulossa toiselle.
Tässä ehkä odotellaan hotellihuoneen vapautumista ja majoittumista, koska hymyt ovat noin leveät.

Lomakaupungin voi jokainen itse kuvitella :)
Matkalaukut kohottelin 3deenä.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Aamiainen Pariisissa

Pikkusiskolla on syntymäpäivä huomenna ja tein hänelle kortin ajatellen samalla vähän nostattaa matkakuumetta ;) Vastaveto oli jo valmiina postilaatikossa: matkasuunnitelma ym tiedot eli pieleen siis meni tältä osin.
Toivottavasti hän ei käy blogissani tänään sen paremmin kuin huomennakaan ennen kuin on saanut korttinsa, sillä osallistun tällä kortilla Jehkottaren perjantaihaasteeseen josta olen armottomasti myöhässä kun huomenna julkaistaan jo uusi haaste.
Tyttöjen leimasin on Leeré Aldrichia ja matkalaukut leimasin päällekkäin eli yhdessä leimasimessa oli kolme laukkua. Kai nyt yhdellä Pariisin-reissulla tuon verran laukkuja tarvitaan. Taustalle printtasin Eiffel-tornin joka näkyy vain vähän Väreillä hain keväisyyttä ja aurinkoa tähän korttiin.
Kohottelin matkalaukkuja 3deenä. Terveisiä Elinalle joka on mestari tässä.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Akanat erottuvat jyvistä

Ja tunnen ehdottomasti olevani akana, vaikkakin hymyssä suin. Tämän kortin teko kuuluu sarjaan "Seikkailuja korttienteon ihmeellisessä maailmassa."

Jehkottarella on taas meneillään perjantai-haaste. En ole aikoihin osallistunutkaan ajan puutteen vuoksi, mutta nyt loman alkaessa päätin osallistua, koska aikaahan on pilvin pimein :) Luulin. Maria H. on tehnyt tämän viikon haasteen ja kortti oli tietysti kaunis, mutta myös haastavan oloinen. Eräänlainen haitarikortti. Visio oli heti mielessä ja ajattelin, että nyt olisi paikallaan Purppurataivaan ensimmäinen virallinen DT-kortti minulta. Suunnittelin tekeväni isomman kuin tavallisen neliö- tai A6-kortin kokoisen kortin. Samalla huomaamattani lisäsin kertoimia vaikeusasteeseen...

Ei mahtunut stanssattava kartonki cuttlebugiin, joten leikkasin sisäkartongin kolmeen osaan. Kartonki ei varsinaisesti ollut kartonkia, vaan vähän ohuempaa, joten tein siihen kaksipuolisella teipillä tukevuutta ja liimasin "takapuolen" ettei ulokkeesta tule lerppu. Toinen takaisku tuli liikkuvan osan paikalleen laittamisesta. Kultanaru olisi alunperin pitänyt ankkuroida paremmin paikalleen, että se kestäisi. Nyt se liukui irti kaksipuolisen teipin välistä. Siihen siis piti vielä tehdä sovellus kun kortti oli jo melkein kasassa.

Tottakai korttiin piti tehdä myös etusivu. Kukka on täältä.

Ja tässä lähikuva ylänurkasta.

Leimasin on Leeré Aldrich, taustapaperit Paper pizazin Jewel Tint'istä, kukkien keskustahelmet Joy, tekstin stanssasin cuttiksen Hippieseillä, kukat EK succesin retroleikkureilla ja pitsit Martha Stewartin pitsileikkurilla. Rusetissa ja helmoissa on Glossy Accentia. Eli kaikki tarvikkeet joissa on linkki, löytyvät Purppurataivaan valikoimista.
Valkoiseen soikioon on tarkoitus kirjoitella sitten lisää onnitteluja /onnittelijoiden nimet.
Aikaa vierähti useampi tunti tämän teossa, mutta nythän ulkona paistaa jo aurinkokin joten lähdenpä haravoimaan.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille!

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Puudeli mukaan kylpyyn


Kukat stanssasin retroleikkureilla, kuviollinen taustapaperi on Basicgreyn The Blossoms & Butterflies stackista ja leimasin Leeré Aldrich. Ammeen päällystin Glossy Accentsilla ja kuvan upotin kehyksen taakse. Kukkien kultatarroja, accentia ja leimasin löytyy Purppurataivaasta.

Hauskaa reissua huomenna teille kaikille Leimailutaivaaseen meneville!

maanantai 23. helmikuuta 2009

Leerén tytöt kaffella

Vähän paperinarua, vanhaa pitsiä, kangasruusuja ja hyvää seuraa :)
Purppurataivaasta löysin tämänkin Leeré Aldrichin suunnitteleman leimasimen. Hyväntuulisen oloinen tunnelma. Pitäisi varmaankin laittaa tähän perään Stamping Bellan tytöt, joissa on aivan sama aihe, mutta neitojen muodot ja hymyt vaan ovat vähän erilaiset.

Leeré Alrcihin leimasimet ovat Stampavien tuotantoa ja jos aikoo näistä leimasimista tehdä kortteja myyntiin, kannattaa kysyä lupa siihen. Leeré oli hyvin suostuvainen kun vajaa viikko sitten kyselin hänen angel policyaan ja kysyi, että riittääkö 200/vuosi/leimasin? Kertoi myös miten mukavalta tuntuu kun lupaa kysytään, kun niin harva niin tekee vaikka pitäisi.
Kyllä riittää minulle ainakin vallan hyvin, koska en tee kuin muutaman kortin yhdestä leimasimesta.