lauantai 11. huhtikuuta 2009

Akanat erottuvat jyvistä

Ja tunnen ehdottomasti olevani akana, vaikkakin hymyssä suin. Tämän kortin teko kuuluu sarjaan "Seikkailuja korttienteon ihmeellisessä maailmassa."

Jehkottarella on taas meneillään perjantai-haaste. En ole aikoihin osallistunutkaan ajan puutteen vuoksi, mutta nyt loman alkaessa päätin osallistua, koska aikaahan on pilvin pimein :) Luulin. Maria H. on tehnyt tämän viikon haasteen ja kortti oli tietysti kaunis, mutta myös haastavan oloinen. Eräänlainen haitarikortti. Visio oli heti mielessä ja ajattelin, että nyt olisi paikallaan Purppurataivaan ensimmäinen virallinen DT-kortti minulta. Suunnittelin tekeväni isomman kuin tavallisen neliö- tai A6-kortin kokoisen kortin. Samalla huomaamattani lisäsin kertoimia vaikeusasteeseen...

Ei mahtunut stanssattava kartonki cuttlebugiin, joten leikkasin sisäkartongin kolmeen osaan. Kartonki ei varsinaisesti ollut kartonkia, vaan vähän ohuempaa, joten tein siihen kaksipuolisella teipillä tukevuutta ja liimasin "takapuolen" ettei ulokkeesta tule lerppu. Toinen takaisku tuli liikkuvan osan paikalleen laittamisesta. Kultanaru olisi alunperin pitänyt ankkuroida paremmin paikalleen, että se kestäisi. Nyt se liukui irti kaksipuolisen teipin välistä. Siihen siis piti vielä tehdä sovellus kun kortti oli jo melkein kasassa.

Tottakai korttiin piti tehdä myös etusivu. Kukka on täältä.

Ja tässä lähikuva ylänurkasta.

Leimasin on Leeré Aldrich, taustapaperit Paper pizazin Jewel Tint'istä, kukkien keskustahelmet Joy, tekstin stanssasin cuttiksen Hippieseillä, kukat EK succesin retroleikkureilla ja pitsit Martha Stewartin pitsileikkurilla. Rusetissa ja helmoissa on Glossy Accentia. Eli kaikki tarvikkeet joissa on linkki, löytyvät Purppurataivaan valikoimista.
Valkoiseen soikioon on tarkoitus kirjoitella sitten lisää onnitteluja /onnittelijoiden nimet.
Aikaa vierähti useampi tunti tämän teossa, mutta nythän ulkona paistaa jo aurinkokin joten lähdenpä haravoimaan.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille!

18 kommenttia:

Ritva P kirjoitti...

Kauniilta näyttää! Menihän siinä tovi jos toinen tätä haastetta tehdessä.

Elina kirjoitti...

Voi, kuinka mahdottoman kaunis. Vai muka akana! Kultajyväksi väittäisin minä:) Kerrankos sitä tehdessä sattuu, taitava vain osaa viimeistellä työn niin, ettei tekovaiheen vaikeudet näy lopullisessa työssä. Ja sen olet todella osannut. Kaunista!

Onpa hauska lukea haravoinnista, kun täällä pihalla on vielä metreittäin lunta: yhdestä kohti taisi eilen ruohikkoa pilkistää, mutta taisi jäädä sekin kohta uudelleen lumisateen alle. No, tänään paistaa aurinko, joten eiköhän se kesä tännekin tule!

maiju kirjoitti...

Ihana kortti... ah kun taas kauniilla värillä. Tykkään lilasta ihan sikana, mutta en osaa sitä itse käyttää. Jännä juttu... luulisi, että väri, josta itse tykkää olisi helppo käyttää, mutta jostain syystä en osaa... Sinä onnistuit todella hyvin.

En vielä päässyt keskustelemaan meidän "asiasta" Heinin kanssa, mutta huomenna... ja palaan heti asiaan kun on jotain sovittu :)

Purppura1/Mirva kirjoitti...

Nyt nyt EIJA, älä ala-arvio itseäsi. Tämä kortti on todella, todella upea! Voin vain kuvitella,kun olet näperrellyt noita yksityiskohtiasi.
Jokainen kohta tässä kortissa on
viimeisen päälle mietitty...
Ja se näkyy. Uskomaton tulos!
KIITOS

Hilkka kirjoitti...

Upea on korttisi:) Kiva kuulla että OIKEILLA kortintekijöilläkin on välillä hankaluuksia. Tässä kortissa kuitenkin kaikki on piilossa jos siinä jotain muka epäkelpoa oli ollutkaan:)Hienot ovat väriyhdistelmät ja kansikin kaunis...multa se vielä puuttuupi:)

Loreal Blondi kirjoitti...

Kaunis kortti siitä kaikesta vaivasta sitten syntyikin :) Kyllä minäkin ihmettelen kuinka joistakin tämä on helppo ja nopea malli tehdä.
Ei ainakaan blondin taidoilla! (tarkoitan tällä omiani...:)

Sari kirjoitti...

Lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen! upea!

SannaS kirjoitti...

Wau! Hieno kortti, kyllä se vaivannäkö kannatti! =)

Merja kirjoitti...

Kaunis kortti ja vaikeuksien kautta voittoon!!

Susanne kirjoitti...

Todella kaunis kortti ja ihanan värinen =) Oikein hyvää pääsiäistä!

Cecilia kirjoitti...

Ihana kortti

Maaret kirjoitti...

Voi Eija, et arvaakaan kuinka kauan mulla meni väkerrellessä omaani. Pariin kertaan meinasin lopettaa jo koko homman, kun tuntui ettei mikään siinä onnistu niinkuin olin miettinyt. Langan valinta oli mulla ihan väärä, liian ohuttä pyöritettyä kultaista ja kiiltäväpintaista, ei tahtonut teippi pitää sitä paikoillaan. Seuraavalla kerralla smaisella mallilla kun teen, uskon, että homma on puolta helpompi ja nopeampi. Virheistään oppii ja osaa valita paremmin materiaalit seuraavaan korttiin.
Sinä olet onnistunut upeasti viimeistelemään oman kokonaisuutesi, jossa aivan uskomattoman kauniita elementtejä, harmi, että leimakuvaa en saanut suurennettua ruudulle, niin sitä en voi oikein kommentoida. Värimaailma on ihq!

Eija kirjoitti...

Kiva nähdä että joku muukin on joutunut pähkäilemään tämän kanssa :)

Eleonora kirjoitti...

Ihana!! Vai, että akana...:D
Itse en edes ole vielä viitsinyt miettiä miten tälläinen kortti oikein tehdään..

krista kirjoitti...

onneksi jatkoit sitkeästi vaikeuksista huolimatta sillä lopputulos palkitsee, kortti on tosi kaunis!

Saron kirjoitti...

Todella kaunis kortti, ei ollenkaan "akanamainen" :) :) Kaunis tuo etusivukin!! Itselläni on kiekuroita leimattuna etukanteen, niin yksinkertaista, etten ottanut siitä edes kuvaa.

Mervi kirjoitti...

Niinpä vaikeuksien kautta voittoon, upea tulos ja olo tuntuu varmaan voittajalta;-))m

Maria H. kirjoitti...

Korttisi on aivan ihanaisen upea:-D Kyllä kannatta aikaa kuluttaa, kun sait tuollaisen lopputuloksen aikaan:-)