Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rasiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rasiat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Rasian tuunausta

 

Kuvat ennen ja jälkeen. Ostin rasian kirpparilta kolmella eurolla piiitkän aikaa sitten tarkoituksin tuunata siitä jotain.  Kuinka ollakaan se päätyi yöpöydälleni ja sinne on kertynyt äärimmäisen tärkeitä asioita, kuten lääkkeitä, kynsiviila ym. Lopulta alkoi tympimään tuo klovni ja aloin rapsuttelemaan rasiaa.

En alkanut hankkimaan mitään maalinpoistotarvikkeita kun ajattelin etten satsaa tähän yhtään mitään rahallisesti. Maalitäplät olivat huomattavasti kohollaan - ja niin ne ovat vieläkin. Yritin niitä puukolla madaltaa ja annoin vähän santapaperiakin, mutta sieltä ne loistavat alta kuun ja tähtien kanssa, mutta loistakoon ajattelin "ite oon tehnyt" -periaatteella.

Maalasin rasian kolmeen kertaan maalarinvalkoisella remonttiässällä. Reunakuviot leimasin Archival Inkin ruskealla ja embossasin värittömällä. Isoon kulmaan tein varjostukset Distress Inkin Weather Woodilla. Samoilla väreillä väritin lintuleiman ja embossasin värit kiinni.
Iso kulmaleimasin on Chocolate Baroquen  Butterfly Dreams -setistä, lintuleimasin Stempelgledenin Vintage Gardenista ja pikkukulmat ja ornamentti saman firman Ornate Collectionista. Teksti on Inkadinkadon.
Sivuihin, takaosaan ja sisäkanteen tein myös pienimuotoiset leimaukset. Sivuilla on tuo suora ornamentti pelkästään ja takana nuo pikkukulmat.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Rasia/onnittelukortti

Löysin kirpparilta viikolla kirjanmallisen rasian ja aloin toteuttamaan suunnitelmaa, joka on kutittanut hyppysiäni jo jonkin aikaa. Blogeissa ja askartelulehdissä on pitkään ollut nähtävissä toinen toistaan hienompia rasioita. Pikkusiskolla on tänään synttärit ja tein hänelle tällaisen onnittelukortin. Pientä päänvaivaa tuotti rasian sulkeminen siististi. Alkuperäinen kun oli kirjan mallinen, niin heti kun lisäsi kansiin kartonkia, alkoi pienimuotoinen kannen irvistäminen.

Korujen teosta oli taas hyötyä. Kaivoin varastosta tarkoitukseen sopivaa 1,5 mm:n paksuista metallilankaa ja kieputin siitä irrallisen "jousilukon"/salvan rasiaan. Alapuolella on samanlainen kiehkura ja hyvin pysyy kiinni.



Tässä sitten korttipuoli. Onnittelutagin saa helposti myöhemmin pois jos haluaa, se on kiinnitetty 3d-tarroilla.

Stanssit ovat MS:n boordi- ja perhosleikkuri, leimasinväri Distress Inkin brushed corduroy, helminauha Angelasta ja kukista suurin osa Wild Orchidseista. Perhoskartonki on K&C:n Hopscotch Girl -paperikosta (oikein vanhaa varastoa). Kukkien lehdet stanssasin ja kohokuvioin Nellie Snellenin Floral puncheilla. Kukat kiinnitin kuumaliimalla ja nauhan glue dotseilla. Kultakimelleliima on Sticklesin.
Kortin taustakartongin stanssasin Xcutin boordileikkurilla ja tekstileimasimen taustan Spellbindersin nestiksillä ja teksti on saksalaisesta setistä. - kerrankin oikein tuoteseloste ;)

Tyttömäinen juttu totesi parempi puoliskoni ja totesi sitten, että miksipä ei :) Sisällökseen rasia sai kesäisen helmeilykorun.