sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Long time no see



Eilen oli Raumalla Korttitalkoot, jonne Mirva houkutteli minut mukaansa lupaamalla noutaa ja palauttaa kotiovelle. Eihän tällaista tarjousta voi vastustaa. Koolla oli kolmisenkymmentä innokasta kortteilijaa. Jopa minäkin tunsin suurimman osan. Ihanaa tavata vanhoja samanhenkisiä tuttuja! Terkkuja vaan Mummelille taas.
Tapahtuma oli hienosti järjestetty ja tarjoilut olivat mahtavat. Kiitokset Pihkulle, Tintille ja Riinalle järjestelyistä.

Korttitalkoisiin osallistujilla oli halutessaan mahdollisuus tuoda mukanaa kuori, jossa oli kaksi samanlaista leimakuvaa, kaksi taustapaperia ja koristeita. Vaihtarina sai sitten jonkun toisen tuoman kuoren ja tehtävänä oli tehdä kuoressa olleista aineksista kortti tai jopa mahdollisesti kaksi . Oppaana kortinteossa toimi Maaret ja kyllähän siitä maaretmaisia piirteitä löytyy ;) Kiitos vinkeistä.

Päivän saldo oli jopa sensaatiomainen kolme korttia! Laitan yhden näytille muutaman viikon päästä ettei tulisi taas kahden kuukauden taukoa blogituksiin :)