sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ketto-tyttö

Samasta pajasta kuin Bellat eli Stamping Bellasta on kotoisin tämä viehko pikkuprinsessa. Hän on majaillut toisen Ketto-tytön kanssa jo kesästä asti varastossani, mutta joskus vain kestää valmiiksi saaminen.
Taustan tein cuttiksen kohokuviointitaskulla ja valkoisiin kuvioihin leimailin hentoja kuvia Tapestryn kukilla ja lehdillä sekä Mix&Match Stamping setin sydämillä. Kukat ovat Primaa ja jotain muuta. Noiden pikkujuttujen liimaamisessa on muuten tosi kätevä QK:n tahmea kynä QuickStik. Minulla ainakin on tuottanut ongelmia pikkuisten timanttien sijoittaminen tulikuumaan liimaklönttiin.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Ensimmäinen uudelleen


Laitan tämän uudelleen, koska on ennistunut vaihtamaan kuvia eiliseen postaukseen. Menee sitten kommentitkin :(

Ensimmäinen joulukortti. Taustan tein Stempelgledenin Grunge Collectionin isolla taustaleimasimella, jota en olekaan aikaisemmin käyttänyt vaikka leimasinsetin muita, varsinkin reuna- ja kulmaleimasimia olen paljonkin käyttänyt. Tein taustan resist-tekniikalla.
Tekstin taustan ja reunat stanssasin QK:n stanssilla mikä tällä hetkellä on suosikkini. Joulutähden stassasin Bosskutin Poinsentia -stanssilla ja keskustassa olevan ison lumihiutaleen Spellbindersin stanssilla. Sipaisin reunoihin hopean väristä leimasinmustetta ja vähän glitteriä terälehtiin. Keskustassa on muistaakseni Sinellistä vuonna kivi ostamani lumihiutale.

Toinen



Sama yksinkertainen linja jatkuu. Kukka- ja lehtileimat ovat Tapestryn setistä Holiday Garden ja värit Mementon. Stanssi on sama kuin edellisessä kortissa. Reunat olen embossannut kullalla ja teksti on Finnstamperista.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Heppa ja koiruus



Jostain syystä tästä leimasinkuvasta tehdystä kortistani tulee aina keltainen :) Taustapaperin päälle leimasin Tapestryn pikkuleimasimilla kukkia ja lehtiä. Kolmen isomman kukan alimmaiset kukat stanssasin retroleikkurilla, väritin kullanvärisellä leimasinmusteella ja sulatin uteeta päälle. Ruusut keskellä ovat Purppurataivaan isosta kukkasetistä.

Joulukortteja tähän aikaan pitäisi jo tehdä, mutta muuta tulee. Elän toivossa, että ehkä sitten seuraavaksi.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Vauvakortteja




Pari vauvakorttia saaduista leimakuvista. Ylimmäisen kortin kukan tein Martha Stewartin boordileikkurilla ja taustat tein cuttiksen kohokuviointitaskuilla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Jämäkät onnittelut



Artsun mammahan se tässä onnittelee sankaria. Pikkuleimat setistä Pansy & daisy. Leimasinvärit Distress Inkiä ja Mementoa.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Pitsiä




Sama tausta kuin edellisessä kortissa, mutta pikkuleimasimet ovat setistä Cherry blossoms. Onneksi en ole yhtään innoissani näistä leimasimista..
Tekstin kohotin 3d-tarroilla ja Quickutzin stanssikin on uudenlainen, siinä stanssautuvat reunat erillisinä.
Tätä Onnittelut -leimasinta olen käyttänyt pitkään, mutta vasta tänään huomasin että viimeisestä t-kirjaimesta puuttuu yläosa. Mihinkähän se on matkan varrella tippunut? Kaipa nämä akryylileimasimet vanhemmiten hapertuvat. Tämä on vanhimpia tekstileimasimiani ja alunperin se on ollut ihan ok.

torstai 15. lokakuuta 2009

Kiitos ystäville



Palasin illalla ikimuistoiselta lomareissulta Rhodokselta. Reissussa olimme Maijun ja Heinikan Heinin kanssa. Pitää tunnustaa heti kättelyssä, että nämä tytöt eivät ole ehkä ihan sieltä hiljaisimmasta päästä ja minä, joka olen luullut olevani hyvä shoppailussa, häviän kirkkaasti Maijulle.
Viikon aikana ehdimme käydä pari kertaa Falirakissa, kerran Lindoksessa ja miljoona kertaa gamla stadissa ;) Ilmat olivat suotuisat ja kävelykilometrejä tuli huimasti. Maijulla kuntoilijana oli askelmittari mukana, joten tämä ei ole mitään mutu-juttua, vaan silkkaa faktaa. Säät suosivat lokakuun lomalaisia ja vasta viimeisenä eli lähtöpäivänä pilvet näyttivät uhkaavan tummilta.

Saattoi ehkä olla joillakin hymyssä pitelemistä (tai sitten pitivät ihan hulluna porukkana), kun Maiju ja Heini demosivat Tapestry-leimasinten käyttöä Lindoksen akropolilla - ei ollut ihan +50 astetta, silloin se ei ehkä olisi onnistunut. Blogien lukijat löytävät tämän jutun varmaan jossain vaiheessa you tubesta.

Tyttöjen leimailusta innostuneena halusin minäkin tehdä jotain täällä kotona kun noita settejä on muutama kertynyt. Reissussa olin lähinnä kuunteluoppilaana, esim. lentokoneessa paluumatkalla en leimaillut. Jotkut muut ehkä :D

Tässä siis RST:n Southern dogwood ja Clear -setit käytössä. Musteet ovat Distress Inkin weathered wood, peeled paint ja fired brick.
Ei huonot (toim.huom. inside joke)
Reunat peitin ennen leimausta maalarinteipilla, että sain korttiin kehykset. Tytöt leimailivat kiiltäväpintaisille korttipohjille ja kuvat tulivat niissä selvemmin esille. Tämä on tehty akvarellikorttipohjalle.

Kiitos tytöt mainiosta matkaseurasta. Thank you ever so much, it was beautiful!

Nyt lähden hakemaan pojan koiran Akun Tampereelta tänne Tammelaan, jonne Aku muuttaa toistaiseksi niin kauaksi aikaa, kun Rikulla on työkiireitä eli todennäköisesti Akun loppuelämän ajaksi. Aku on vasta pentu, 7 kk iältään ja rodultaan japaninpystykorva. Akusta tulee sitten suurella todennäköisyydellä juttua tänne aika ajoin. Onneksi tuli treenattua reissussa kävelyä, että Aku saa itselleen hyvän lenkkikaverin ja taitaa tuo lenkittäjä olla hyvä juttu minullekin.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kortti mariskoolien kerääjälle


Tässä onnittelukortti naiselle, jolla on jo kaikki mariskoolit.
Osa skooleista on taustana ja osa kohotettuna 3d-tarroilla.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Onnittelukortti DI:lle


Naapurin Antti valmistui ja tein hänelle tällaisen onnittelukortin. Taustakartonki on Core'dinationsin Whitewash collectionista. Cuttiksen erilaisilla kohokuviointitaskuilla tein kuviot ja hioin kartonkia vähän santapaperilla. Reunat on distressattu.
Antin alan varmaankin näkee tytöstä ja kun Antti kerran teekkari on, niin lakkiin laitoin tupsun roikkumaan.