Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penny Black. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Penny Black. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Mansikoita - Strawberry Girl

Toinen lomaviikko on alkanut ja olen saanut aikaiseksi jopa pari korttia. Viime viikolla olin muutaman päivän Budapestissa ja olin iloisesti yllättynyt paikasta. Mitähän se onkaan keväämmällä? Suosittelen Opera Garden hotellia kovasti. Kaikki pelasi hienosti, unkarilaiset olivat ystävällisiä eikä mistään saanut huonoa ruokaa. Hintatasokin oli edullinen suomalaisittain katsottuna. Gellertin kylpylä oli sekin positiivinen kokemus. Gödöllössä käytiin retkellä ja piti tutustua Sissin linnaan, mutta Tshekin presidentti oli pahaksi onneksi varannut linnan siksi päiväksi itselleen.
Kortin tein Mo Manningin suunnittelemasta mansikkatyttö-leimasimesta. En löytänyt leimaani mistään kun piti tarkistaa jotta julkaiseeko Penny Black tätä, leimaamisesta on siis aikaa. Kuvan väritin Distress Markereilla, kukat ovat kynttilämansetista ja mansikat olen hankkinut kukkakaupan loppuunmyynnistä.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Kottarikissat
Muutaman kortin saimme eilen aikaiseksi apulaisen kanssa ja tässä niistä Penny Blackin kissat.
Korttiaskartelijan tärkein apulainen Aku. Surutti kun Aku makasi lattialla yksinään minun väkertäessäni kortteja. Kyllähän nyt askartelupöydästä voi kolmanneksen siistille koiralle irrottaa. Aku ottaa tässä ulospäin katsellessaan koko risteyksen liikenteen haltuun ja bonuksena on lintujen ruokkimispaikka ikkunan alla. Kyllästyttyään katselemaan ulos ja levätessään hän kääntyy toisin päin. Kuono ja tassut tulevat kyllä yleensä muutaman sentin minun reviirilleni, mutta eiväthän ne paljon tilaa vie :)
Korttiaskartelijan tärkein apulainen Aku. Surutti kun Aku makasi lattialla yksinään minun väkertäessäni kortteja. Kyllähän nyt askartelupöydästä voi kolmanneksen siistille koiralle irrottaa. Aku ottaa tässä ulospäin katsellessaan koko risteyksen liikenteen haltuun ja bonuksena on lintujen ruokkimispaikka ikkunan alla. Kyllästyttyään katselemaan ulos ja levätessään hän kääntyy toisin päin. Kuono ja tassut tulevat kyllä yleensä muutaman sentin minun reviirilleni, mutta eiväthän ne paljon tilaa vie :)
Tunnisteet:
Omista leimasimista kortti,
Penny Black,
Thedina's Rasaku
tiistai 13. heinäkuuta 2010
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Ruukkunalle

Cuttis on siis pois pelistä, mutta onneksi olin ehtinyt valmistella jonkin verran kortteja alkuun. Tänään olen sitten viimeistellyt niitä. Tämä Pennyn nalle on ihan ensimmäisiä hankintojani muutama vuosi sitten. Tässä on muutama kortti nallelinjalla kun pienten ihmisten kortit ovat aivan finaalissa.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
tiistai 4. toukokuuta 2010
torstai 14. tammikuuta 2010
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
perjantai 8. tammikuuta 2010
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Heppa ja koiruus

Jostain syystä tästä leimasinkuvasta tehdystä kortistani tulee aina keltainen :) Taustapaperin päälle leimasin Tapestryn pikkuleimasimilla kukkia ja lehtiä. Kolmen isomman kukan alimmaiset kukat stanssasin retroleikkurilla, väritin kullanvärisellä leimasinmusteella ja sulatin uteeta päälle. Ruusut keskellä ovat Purppurataivaan isosta kukkasetistä.
Joulukortteja tähän aikaan pitäisi jo tehdä, mutta muuta tulee. Elän toivossa, että ehkä sitten seuraavaksi.
Joulukortteja tähän aikaan pitäisi jo tehdä, mutta muuta tulee. Elän toivossa, että ehkä sitten seuraavaksi.
Tunnisteet:
Omista leimasimista kortti,
Penny Black,
Rubber Stamp Tapestry
tiistai 4. elokuuta 2009
Kepeät jalat
Iloista menoa ja menihän se ensimmäinen työpäivä aivan hyvin. Kiva nähdä taas työkaverit kahden kuukauden tauon jälkeen.
maanantai 3. elokuuta 2009
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Jytää
Tämä Penny Blackin leimasin on ollut laatikossa pari vuotta ja kuvakin väritettynä kai vuoden kuuluen sarjaan "todella suuret leimasimet" ja minä kun teen näitä tavallisen kokoisia neliökortteja.
Aloin myös tuhota paperikukkia sieltä vanhimmasta päästä. Löytyy myös melkoisen erikoisia värejä, kun on tullut vikaostoksia kuvien perusteella.
Ametistit kulmissa ovat Robins Nest-pullosta ja kukkien sydänkeskustat Marianne Designin.
Kortin kartonki on helmiäistä ja siihen olin embossanut vihreällä kiekuroita. Myös tämä löytyi jostain kesken jääneestä projektista.
Mutta jotain uuttakin, nimittäin kirjasimet ovat ensimmäistä kertaa käytössä ja nämä nyt vaikuttavat oikein sopivan kokoisilta käyttämiini korttipohjiin, Bosskutin Flora Dorat.
By the way: Melkoinen rankkasade yllätti torikansan eilen Somerniemellä. Vettä tuli oikein kaatamalla ja rakeitakin taisi olla mukana. Hyvin varustautunut kortti/korukauppias ei tietysti kastunut ja teltta piti hyvin, mutta harvoja asiakkaita, jotka värjöttelivät puiden alla, säälin. Hiljastunut oli kovasti meno vai johtuiko osittain todella huonoista sääennusteista.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Jätkät nauttivat elämästään
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















