keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Helmiä ja muuta tarpeellista

Tilasin jouluna vähän helmiä Usa:sta FireMountaingemsistä ja korupusseja Girls Feveristä Hong Kongista.
Lähinnä lopussa olivat Swarovskin mustat kristallit, valkoiset helmet sekä vihreät kristalleista ja helmistä. Korupussitkin olivat aivan finaalissa. Molemmat lähetykset tulivat eilen ja varsinkin noista alapuolella olevista makeanvedenhelmistä olen melkoisen innostunut.

Tässä on kolme eri nauhaa ja luokka kaikissa helmissä on B. Luokkia on A:sta D:hen ja A -luokan helmet ovat sikakalliita. Kahteen alimpaan nauhaan olen todella tyytyväinen, koska helmissä ei ole oikeastaan lainkaan noita renkaita. Ylimmässä jossa on suurimmat helmet, pinta on röpelöinen. Ajattelin että millaisiahan nämä luokan D -helmet sitten mahtavatkaan olla, vai onko ne niitä, joita eräs ruotsalainen firma käyttää melkoisen hintavissa kaula- ja rannekoruissaan. Niissähän on jopa ylimääräisiä reikiä, siis vaijerireikien lisäksi ;)
Nyt tekisi jopa mieli opetella solmimaan helminauhaa. Tarvikkeet kyllä ovat tietysti olemassa solmujentekoapuvälinettä myöten. Aika vaan on rajallista.
Nämä helmet ovat siis FMG:stä.

Tässä kuvassa kristallit ja helmet ovat edelleen FMG:stä. Pussukat, punottu nahkanyöri ja helmiäissoikiot ovat Girls Feveristä. GF:ssä on alhainen hintataso, mutta valikoimat aika suppeat ainakin siihen nähden millaisia helmiä minä käytän. Postikulutkaan sieltä eivät ole isot.
FMG:ssä on laajin Swarojen valikoima mitä minä olen löytänyt. Postimaksu on minulla ollut vähintään 30$ ja kun se lisätään ostosten summaan, niin paketti menee kyllä sitten aina tullauksen kautta. 60$ on yläraja ostoksessa kun tavarat tulevat tullitta. Pyöreästi lasken aina 20 % lisää ostoksen hintaan, niin tiedän etukäteen suunnillen mitä ostokseni tulevat maksamaan ja sitten mietin, että kannattaako tilata. Toisaalta FMG käyttää postituksessa Fedexiä, mikä tuo paketin kotiin asti ja hoitaa myös tullauksen ilman ylimääräisiä kuluja.
Nyt on helmiä mistä tehdä koruja.

3 kommenttia:

maiju kirjoitti...

No johan on Eija taas "tilaillut". Itse odottelen vähän mun tilauksia, joita olen tehnyt 4.12. ja ei ole näkynyt. Tilasin ko. päivänä ebyasta useammalta myyjältä... eikä yksikään ole vielä tullut. Nyt vaan mietin, että mihin nuo "saaliini" ovat jääneet. Odottelen kiltisti vielä tämän viikon ja sitten lähden kyselemään perään. Ikinä ei ole mitään ebay-ostoksia vielä jäänyt tulematta. Katsotaan jääkö nyt.

Taava kirjoitti...

Mä kävin helmien solmimiskurssin ja kivaahan se oli, mutta hidasta. Marika ihastui siihen vallan, mutta mä en toistamiseen edes kokeillut ;-D

Eija kirjoitti...

Maiju, kyllä ne sieltä varmaankin tulevat. Minä myös odottelin viimeksi niin kauan, että uskoin jo että sinne rahat menivät, mutta lopulta tavarat tulivat. Oli joku firma millä oli ilmeisen paljon tavaraa kaupan.

Taava, uskon näin kokeilemattakin olevan hidasta puuhaa, mutta siksi hankin aikoinaan solmimisvempaimen. En tiedä onko apua kun en ole edes ehtinyt yrittämään kummallakaan tavalla :) Joku päivä sitten ja jos en, niin onhan noita toisia tapoja helmiä käyttää.