sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viimeinen postaus Korttitalkoiden teoksista


Mitä näitä säästelemään kun en ajastintakaan viitsi käyttää, vaan esittelen koko "sadon" kerrallaan.

Tämä kortti oli Tarun haasteen mukaan tehty. Korteista mitkä sain aikaiseksi, pidän ehkä eniten tästä taittelukortista.  Paneelit on erikseen leikattu ja väritetty. Embossasin lumihiutaleet valkoisella leimattuani pisteet IO:n taustaleimasimella. Ihanaisen poroleimasimen ostin tapahtumassa Paperinauhan Heliltä. Lumihiutalestanssi on Holtzia, jonka hankin vuosi sitten edellisen tapahtuman jälkeen. Eipä ole kovasti ollut tarvetta aiemmin, mutta tähän nuo hiutaleet sopivat mielestäni hyvin. Kortin helmassa on kaikenlaista varastosta löytynyttä lumiefektiä kristallikiteineen.

Haasteita oli todella paljon ja olen todella huono selittämään mitä mikin haaste piti sisällään. Linkitin Tarun blogin tähän, koska mm. hän on selittänyt asiantuntevasti kaiken mitä piti tehdä. Minähän en aina edes malttanut kuunnella mitä piti tehdä kun jo aloitin. Onneksi pöytäseura oli ajan tasalla :D

Kiitos kaikille hyville tyypeille!
Erityisesti Pihkulle, Riinalle ja Tintille, jotka koko tapahtuman järjestivät. 

Onnitteluja


Tässä Korttitalkoiden tehtävässä mentiin reippaasti meikäläisen epämukavuusalueelle. Valmis ruskea ruututausta ja ekokartonkeja sekä valmiiksi leimattu kuva, minkä sitten väritin distresseillä. Ei lainkaan värejä, joita yleensä käytän, mutta kivaa oli yrittää ja mukava tehdä. Sattumalta oli mukana joskus Tiimarista ostettuja valokuvakulmia, mitkä laitoin pitämään hommaa kasassa.
Miten ei tule itsekseen kokeiltua uusia juttuja, vaan menee sieltä mistä ennenkin? On ilo päästä osallistumaan tällaisiin tapahtumiin. Tulee vähän uutta näkökulmaa juttuihin, kun yleensä vaan katselee saman huoneen ikkunasta ulos ja pyörittää askartelutarvikkeitaan miettien mitä nyt tekisi.

Tässä piti käyttää ainakin minulle ennennäkemätöntä systeemiä, minkä nimeä en vieläkään tiedä. Olisiko nimi "osakohokuviointi"? Tässä käytin Saylasta pari vuotta sitten tilaamiani metallisia rusetteja ja "cameekuvaa".

Stampscapes


Tämä jäi puuttumaan edellisestä postauksesta. Minna esitteli  leimasimia joiden valmistaja on Stampscapes. Nämä olivat aivan uusi tuttavuus minulle, mutta sehän ei ole mikään ihme, kun en ole viime aikoina pystynyt aivan hirveästi panostamaan kortteiluun ja blogeissa käynteihin. En tiedä lainkaan missä mennään.

Tässä käytin neljää eri leimasinta, väritin kuvan musteenlevittimellä distresseillä ja embossasin koko jutun värittömällä.  Tykkäsin kovasti näistä leimasimista ja muutamaa odotan nyt kotiutuvaksi briteistä.

Korttitalkoiden tagit

Korttitalkoot olivat jo viikko sitten, ja tässä aikaansaannokseni tagien muodossa. Näitähän en ole koskaan tehnyt. Poikani kysyisi: "Mikä on näiden funktio?" Minulle tulee ensimmäiseksi kirjanmerkit mieleen, mutta kyllä nämä ovat hieno lisä paketteihin ja kukkiin. Holtzin Timppakaan ei ole minulle ollut läheinen tuttavuus, mutta nyt tuli tutustuttua herraan paremmin, kun monet haasteista oli toteutettu hänen juttujaan käyttäen.

Olipa kiva viikonloppu ja oli ihanaa tavata taas vanhoja tuttuja. Kyllä vähän vanhemmatkin tytöt osaavat vielä leikkiä :)
  
 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Huipputyypille

Tämän kortin saaja on pelannut aikoinaan korista ja harrastaa musiikkia. Taustan leimasin Impression Obsessionin leimasimella ja kuvan  LOV:n leimasimella. Taustaan kohokuvioin folioteippiä ja sutaisin siihen vähän alkoholimustetta. Koirassa on tehosteena glossya.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Vaaleanpunaista

Kiiltokuva on kuvana ja kukan kokosin sekalaisista paperikukkasista. Helmet kehyksissä ovat Tarjoustalosta ostettuja punaisia dropseja, mitkä maalasin aika paksusti gessolla ja punainen kuultaa vähän läpi. Gessoa levittelin arasti muuallekin ja kiinnitin liimalla kristallihileet kukkaan ja vähän muuallekin, että tuli glitteriä mukaan. Voi kun saisi jostain rohkeutta levitellä enemmän noita efektejä ja lisätä tavaraa, mutta kun ei saa laitettua, niin ei. Mutta nyt on pakko hehkuttaa. Pääsen mukaan Karitan väritysoppiin ensi lauantaina. Odotan innokkaasti kuin lapsi, että on tarpeeksi monta yötä nukuttu :) ja parin viikon päästä on Korttitalkoiden  viikonloppu.

torstai 23. elokuuta 2012

Hääparille

 

Korttitalkoiden toinen lämmittelyhaaste on hääkortti. Ensimmäiseen haasteeseen en osallistunut, mutta toisen puristin nyt keskimmäisen lomaviikon kunniaksi kun suurin osa must-töistä on tehty. Ei yhtään irtokukkaa eikä pitsiä :). Embossasin leiman valkoiselle kuultopaperille ja väritin sydämet, ruusut ja lehdet takapuolelta promarkereilla. Stanssasin kehykset ja kohotin keskiosan 3d-tyynyillä. Pohja on myös kuultopaperia minkä reunat embossasin kullalla, että tuli edes vähän kimalletta korttiin. Kuultopaperi on myös vähän haasteellista kiinnitettävää, joten teippi jää hyvin piiloon kultaembossausten taakse. Teksti on ääriviivatarra.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kortti ystävälle - Penny Black


Pitkästä aikaa. Tämä menee ystävälle, jonka kanssa on naurettu paljon.
Mä olen varmaan itse tuo ensimmäinen vasemmalta :D

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kesäkoru II

 
Hiotut helmet ovat "jotain korukiviä". Iso taustalla oleva lasihelmi on kotimaista käsityötä ja ostin sen viime kesänä Nuutajärven lasikylästä. T-lukko on Balin hopeaa ja muutenkin kaikki metalliosat ovat hopeaa.



sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesäkoru

 
Pitkästä aikaa jotain. Kissansilmät toin pari vuotta sitten Thaimaasta ja AB-pinnoitetut kristallit olen saanut ystävältäni. Metalliosat ovat hopeaa.