tiistai 21. huhtikuuta 2009

Odotettu vierailu

Eilen iltapäivästä korttiaskarteluvierailulle tulivat Mirva ja Elina. Vierailun jälkeen sormeni olivat niin musteessa ettei koskaan ennen, vaikka olen usein enemmänkin leimaillut. Juttua vaan riitti sen verran, että päähuomio ei aina ollut tekemisessä, vaan puhumisessa ja silti jäi jutut pahasti kesken.

Tuliaiskukat on aivan pakko esitellä vaikka joku ehkä niiden runsautta ihmetteleekin. Näistä kukista on vielä kauemmin iloa minulle kuin tulppaanikimpusta tai jopa orkideasta, joka sekin kukkii kuukausikaupalla :)
Elina oli löytänyt Ikeasta nättejä valkoisia kukkia, kalakynttilöitäkin oli mukana, mutta ne jäivät vahingossa kuvaamatta huomaan nyt. Kiitos Elina.
Mirva toi ison pussin minulla jo aiemmin käytössä olleita pikkukukkia (tiesi heikkouteni niihin) Niissä on paljon eri värisävyjä (17 pussia erilaisia) ja ovat helppokäyttöisiä kun niissä on tarra valmiina.

Tässä kuva ison nauhapussin sisällöstä, jonka sopuisasti jaoimme Elinan kanssa puoliksi. Pari nauhaa tästä kuvasta puuttuu, koska niitä oli minulla ennestään ja annoin ne sovinnolla Elinalle :) Tämä tukkupussi on siis tulossa myyntiin Purppurataivaaseen kunhan Mirva ehtii sen sinne päivittämään. Hinta tulee ilmeisesti olemaan tosi edullinen sisältöönsä nähden. Vähän eripituisia nauhoja, mutta keskimitta taitaa olla noin yksi metri. Värit eivät nyt toistu aivan oikein, esim. punaisessa nauhassa jossa näkyy mustia neliöitä, neliöt ovat oikeasti vähän lilahtavia sinisiä ja toiseksi alimmassa nauhassa värit ovat tumma pinkki ja musta.
Edit: 12,90e oli Mirva laittanut pussin hinnaksi ja nauhoja on 24kpl/pussi. Halpaa sanoisin...

Ja tässä vielä taustapaperikirja josta löytyy monia kivoja värejä. Ensimmäisessä kuvassa on myös kaksi muuta pienempää lehtiötä ja niitä tulee myyntiin myöhemmin.

Näistä riittää askaretta taas pitkäksi aikaa. Kiitos vierailusta Elina ja Mirva. Oli tosi hauskaa viettää tyttöjen ilta leikkien ja opetellen uusia juttuja.

3 kommenttia:

Purppura1/Mirva kirjoitti...

Kiitos itsellesi.
Tarjoilut oli mitä maittavimmat...
Vieläkin muistelen sen omenakääretortun makua .. nam!
Aika meni kuin siivillä.
Opittiin kaikki jotakin uutta...
Ja nähtiin sinun valtava leimasin
valikoima... jääköhän Maiju kakkoseksi ;)

Eleonora kirjoitti...

Kiitos Eija kutsusta ja niin mukavasta illasta (kotona taidettiin olla just ennen puoltayötä:))!!
Oli niin kiva nähdä sinut ihan livenä ja tutustua! Vaikka todettiinkin, että vanhoja tuttujahan me:)
Leimavarasto oli tosiaankin huima, Wau!
Nyt on kiva odotella postauksia; mitä leimailimmekaan...

Eija kirjoitti...

Kivaa oli tosiaan, mutta ei tuota minun leimasinvarastoani niin kamalasti kannata kehua. Olen melkoinen amatööri kuitenkin jos verrataan Maijuun ja Taavaan sekä ehkäpä moneen muuhunkin :)