tiistai 2. marraskuuta 2010

Evi -koru



Riehaannuin vallan askartelemaan kun kävin lauantaina ihmisten ilmoilla. Oikeastaan alkusysäys tähän koruun tuli eilen, kun sain työkaveriltani Espanjan-tuomisina ihania fasettihiottuja, AB-pinnoitettuja kristallihelmiä. Illemmalla Maiju kertoi fb:ssa järjestelleensä helmiään eikä minua sitten pidätellyt tänään töiden jälkeen enää mikään, vaan tämä oli tehtävä. Malli muotoutui mielessäni ajaessani kotiin Hämeenlinnasta.

Rannekoru on tehty hopeasta ja käytin siinä myös muutamaa Balin helmihattua ja yhtä maskottia. Isot hopearenkaat olen juottanut umpinaisiksi, vetänyt soikeiksi ja hakannut vasaralla litteiksi. Renkaat ovat kaikki 1,5 mm:n hopealankaa ja vielä vähän mietityttää tuo iso lukko.
Evi -koru tälle tulee nimeksi nimileimastani.

4 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Aivan ihana. Voin vain kuvitella tuon AB:n tuoman kimalteen. Vieläkin on keittiön pöytä täynnä helmiä. Olen niitä siivonnut nyt "isolla kädellä" eli pois sellaiset helmet, mitä en käytä.
Ehkä tänään saan asian päätökseen ja pääsisin tekemään muutamat helmetkin.

Eleonora kirjoitti...

Aivan ihana! Niin selkeä, mutta kuitenkin runsas:)
Ihanaa kun blogisi on herännyt:)

TaijuS kirjoitti...

Ai kuinka ihana koru!!
Minäkin vihdoin sain tiffanytöitäni ja pikkuhiljaa korttejanikin sitten esille bloogiini. Tervetuloa katsomaan ja kommentoimaan!

Heli Matero kirjoitti...

Upea koru. Täytyisi saada koruvaihde päälle.