sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viimeinen postaus Korttitalkoiden teoksista


Mitä näitä säästelemään kun en ajastintakaan viitsi käyttää, vaan esittelen koko "sadon" kerrallaan.

Tämä kortti oli Tarun haasteen mukaan tehty. Korteista mitkä sain aikaiseksi, pidän ehkä eniten tästä taittelukortista.  Paneelit on erikseen leikattu ja väritetty. Embossasin lumihiutaleet valkoisella leimattuani pisteet IO:n taustaleimasimella. Ihanaisen poroleimasimen ostin tapahtumassa Paperinauhan Heliltä. Lumihiutalestanssi on Holtzia, jonka hankin vuosi sitten edellisen tapahtuman jälkeen. Eipä ole kovasti ollut tarvetta aiemmin, mutta tähän nuo hiutaleet sopivat mielestäni hyvin. Kortin helmassa on kaikenlaista varastosta löytynyttä lumiefektiä kristallikiteineen.

Haasteita oli todella paljon ja olen todella huono selittämään mitä mikin haaste piti sisällään. Linkitin Tarun blogin tähän, koska mm. hän on selittänyt asiantuntevasti kaiken mitä piti tehdä. Minähän en aina edes malttanut kuunnella mitä piti tehdä kun jo aloitin. Onneksi pöytäseura oli ajan tasalla :D

Kiitos kaikille hyville tyypeille!
Erityisesti Pihkulle, Riinalle ja Tintille, jotka koko tapahtuman järjestivät. 

5 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Upea, upea... Tässä jos missä on joulun ja talven tuntua. Upea tunnelma on onnistuttu tavoittamaan tässä kortissa.

Eleonora kirjoitti...

Niin kauniita ja taidokkaita teoksia! Tässä kortissa todellakin on tunnelmaa ja ihanasti syvyyttä!

SannaS kirjoitti...

tätä korttia ihastelin jo talkoissa, tykkään valtavasti!!! huiman upea!!! =)

Maissi kirjoitti...

Tätä korttia ihailin jo kovasti paikan päällä tietämättä kenen se on, nyt kun tiedän niin sanon: Todella kaunis kortti ja tulvillaan talven kaunista tunnelmaan :)

Rauni kirjoitti...

Kerrassaan ihastuttavia korttia kaikki!