Liljat olen leimannut Distress Inkeillä ja embossannut värittömällä. Kauan saivat olla leimattuina, kunnes eilen sain niistä kortit aikaiseksi.
Tapettikirjat piti heittää jo aiemmin pois, mutta nyt kiittelin, että nekin olivat vielä tallessa. Ei nimittäin koskaan tahdo löytyä oikeansävyisiä taustapapereita, mutta kirjoissahan niitä on hurumykket. Koristeen rusettiin tein Sayilasta hankkimistani naisen sivukuvista ja niihin taustat stanssasin ja embossasin paksusti kultajauheella. Alimmaisessa on höyhen elävöittämässä muuten aika tasaista taustaa. Höyhenet olivat jo melkein unohduksissa, mutta Maijuhan taas oli niitä käyttänyt ja muistuivat siitä mieleen.
Väriä en halunnut liljoihin laittaa muuta kuin kultaa glitterinä. Ylimmäisen kortin nauha on satiinia ja alimmaisen organzaa, molemmat kultanauhoilla koristeltuna.
En nyt ole aivan varma oliko tämä leimasin I Brake for Stampsin, mutta sieltä löytyy ainakin vastaavia.

4 kommenttia:
Tyylikkäitä kortteja molemmat. Upeat embossaukset ja kauniit kukkaleimakuvat.
Onpa tyylikkätiä kortteja esillä jälleen kerran:)
Upea, upeaa. Nämä on niin kauniin hienostuneita ja sopii hienommille ladyille, jotka eivät halua huumorikortteja. Näin jossain yksi päivä kivan idean noille koristeille, joita olit käyttänyt tuolla keskustassa... En vaan muista, että missä ja mikä se oli. Pitäisi aina heti tallettaa suosikkeihin kaikki hyvät ideat, koska ne unohtaa muuten. Mullakin on oikein iso pussillinen noita naishahmoja...kun vaan muistaisi sen käyttötarkoituksen, että mihin niitä käyttää ;)
Loistavia on korttisi. Eipä tarvi sanoja.
Lähetä kommentti