sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Riihimäeltä terveisiä



Olin eilen Riihimäellä kortintekijöiden "kokoontumisajossa" ja hauskaa oli. Jotenkin tuntuu, että eri harrastukset tukevat toisiaan ja useasti kortintekijät tekevät myös koruja. Nämä siniset helmet ostin eräältä, joka ilmeisesti on heivaamassa koruharrastusta. En kuitenkaan usko, että siitä kokonaan koskaan pääsee eroon jos on erehtynyt aloittamaan :)

Helmet ovat särölasia, hopeafoliohelmiä ja muuten vaan hiottuja, mutta väri oli tismalleen sama kaikissa. Tällaista olen pitkään suunnitellut tekeväni ja nähtyäni helmet se oli siinä. Yleensä kun aloittaa koruja tekemään niin huomaa, että aina jokin on loppu kun pitäisi tehdä. Minulta olivat korupiikit vähissä ja niitä sitten tein kasan aamutuimaan hopeasta. Työvaiheita on monta: hopealangan pätkiminen, pisaran sulattaminen toiseen päähän kaasulla, sitruunahappokylpy/keitto ja rummutus, että saa hienohopean pois.
Renkaina käytin 1,5mm:n paksuista hopealankaa. Väriksi laitoin Swarovskin ison punaisen sydämen. Kokeilen tässä samalla miten sydämen reikä kestää ranteessa roikkumisen. Se on helppo nipsaista pois, jos siitä ei pidäkään. Korusta tuli aika massiivinen lopulta.
Ja on tähän tietysti olemassa myös korvikset.

Ihanaa oli tavata Riihimäellä taas kavereita joihin on tämän harrastuksen parissa tutustunut. Yhden kortinkin jopa tein, mutta postaan sen sitten huomiseksi.

8 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Ihana koru, oikein namu. Olit ihanaa seuraa Eija, niin kuin aina ;)

mummeli kirjoitti...

Ihana rannekoru, aivan sinun värisesi. Kiitos taas kivasta seurasta oli niin rentouttava päivä. Minä olen taas kuin eri ihminen, niin sitä vain piristyy kivassa porukassa.

Eija kirjoitti...

Miten onkin niin, että näitä sielunsiskoja on löytynyt näistä piireistä muutama :)

Taava kirjoitti...

Kiva oli tavata pitkästä aikaa. Saitkin tosi upean korun aikaan ja kyllä Korttitaivaan Hanna meinaa helmeilyt lopettaa, ennen kuin ehti kovin edes aloittaa.

Maaret kirjoitti...

Todella kaunis rannekoru, jota olisi ihana "heilutella" vaikka omassa ranteessa:)
Kiitos taas huippuihanasta seurastasi, olet super!

Eleonora kirjoitti...

Aivan järisyttävän ihana koru:)

Tanja kirjoitti...

ihana koru! tuo sydän tuo niin kivasti väriä ja tekee korusta erikoisemman... (:

jasonbob kirjoitti...

hermes belts
air jordan
supreme clothing
lebron 16 shoes
yeezy boost 350 v2
calvin klein
jordan shoes
kyrie 5
jordan 1 off white
golden goose